Uimahypyt


Toinen kuvauspäivä. Ti 11.2.2020.


Vesi on ehdottomasti toinen lemppari elementeistäni ilman lisäksi. Ilma-akrobaattina vietän toki nykyään enemmän aikaa ilmassa, mutta vesi tulee selkeänä kakkosena, ja tänään nämä kaksi elementtiä yhdistyvät. Luvassa on nimittäin uimahyppy-lajitestaus.


Tuttu läpätys tuntuu vatsanpohjassa, kun lähestyn Mäkelänrinteen uintikeskusta. Uima-allas tuntuu turvalliselta paikalta, mutta väkisinkin mieleen hiipii kipeä ajatus veteen putoamisesta. Ympärillä liplattavat pehmeät laineet kun muuttuvat vaarallisen koviksi, jos veteen tulee alas väärässä kulmassa. Auts.

Onneksi vastassa on katsojillekin edelliseltä kaudelta tuttu ja aivan ihana tyyppi. Lena Salmi nähtiin telkkarissa opettamassa allekirjoittaneelle skeittaamisen saloja, ja uskokaa tai älkää, tämä leidi opastaa ihmisiä myös uimahyppäämisen saloihin! Kun Lena puristaa halaukseen, tiedän olevani turvallisissa käsissä ja pääseväni kohta elämäni seikkailuun. Lenalla on tapana järjestää ikimuistoisia elämyksiä, joten tiedän kokevani tänään jotain suurta. Tunne oikein kuplii välillämme.


Alkukommenteissa kerron kameralle rakkaudestani veteen, mutta paljastan myös kuuluvani siihen ihmisryhmään, joka pitää nenästä tiukasti kiinni veteen hypätessään. Rohkelikkona uskallan hypätä altaaseen korkealtakin, MUTTA jos pitää hypätä hyppytornista, niin vain ja ainoastaan jalat edellä, kiitos. Näistä lähtökohdista lähdetään pukkariin ja sitä kautta altaan reunalle. Callsheetissä onneksi lukee lohdullisesti ”Hypyt max kolmesta metristä”. Huh.


Kuvauksiin osallistuu Lenan lisäksi ”virallinen koutsi” Sami Sillgren. Tämä uimahyppylegenda tunnetaan kansainvälisestikin ansioistaan Jerobeam Salakyttä Teamin Aurajoen Tarzanina. Paikalla on myös uimahyppylupaus ja olympialaisista haaveileva

Greta Avonius, jonka tehtävänä on demota, miltä uimahypyt parhaimmillaan näyttävät. Lisäksi paikalle sattuu upea nainen, Karoliina Blackburn, jonka uimahyppytaidoista pääsette takuulla nauttimaan ohjelmaa katsoessanne. Eikä tässä vielä kaikki! Uimahousuissaan paikalle tepastelee myös sirkusmaailmasta tuttu, mielettömän taitava Mikko Rinnevuori. Nyt on kova ryhmä koolla, ja on ällistyttävää tajuta, että meistä paikallaolijoista suurin osa harrastaa myös ilma-akrobatiaa!


Mikko vetää meille lämpät ennen altaaseen menoa ja valmistaa tällaisen newbien kropankin huolellisesti uimahyppykuntoon. Pomppimisten, rullailujen ja puolapuutreenien jälkeen altaan reuna kutsuu ja pääsemme itse asiaan. Lähdemme lempeästi liikkeelle ja hypimme jalat edellä veteen. Kädet tuodaan lantiolle, ja veteen pyritään tulemaan mahdollisimman tiukkana, suorana puikkona. Päätän irtautua huonosta tavastani heti aluksi, enkä ota nenästä kiinni, vaikka mieli tekisi. Nenä menee täyteen vettä heti ekalla hypyllä, mutta jatkan sitkeästi totuttautumista. Jos ei muuta, niin haluan ainakin oppia eroon tuosta maneerista.

Pikkuhiljaa siirrytään kohti lankkua ja lähdetään ottamaan käsiä mukaan hyppyyn. Lauta tuntuu jalkojen alla yllättävän pelottavalta kapistukselta ja hypätessä tekee automaattisesti mieli ponnistaa laudalta mahdollisimman pitkälle, ettei vahingossakaan osu lautaan. Roiskaisenkin ekat hypyt aivan naurettavan pitkälle eteen ja koutsiakin taitaa vähän naurattaa mun pituushyppääminen. Samin ja uimahyppykamujen ohjeilla ja kannustuksella tekniikka hioutuu kuitenkin hiljalleen, ja saan koutsilta jopa muutamat aplodit! Muutaman kerran onnistun veteentulossa niin, että ymmärrän miltä tuon maagisen ”sujahduksen” tulisi tuntua ja tuuletan niin että koko uimahalli raikuu. Ihanaa touhua!


Kun Sami treenien tiimellyksessä kysyy, tuntuuko nenässä vielä epämukavalta, tajuan unohtaneeni koko asian! Olen opetellut eroon nenänipistyksestä onnistuneesti, hurraa!


Seuraavaksi opetellaankin eroon toisesta väärin opitusta asiasta, kun luvassa on pää edellä hyppääminen. Olen lapsesta asti hyppinyt voimakkaasti pitkälle eteen ja uimahypyissä tekniikka on täysin erilainen. Pää edellä hyppäämistä harjoitellaan kaatumalla eteenpäin ja tarkoitus on työntää nilkoilla asento suoraksi. Uskomattoman vaativaa puuhaa, vaikka näyttää oikein tehtynä niin kevyeltä ja helpolta! Saan lopulta ankaran hinkkaamisen jälkeen aikaan suorituksen, johon uskallan itsekin olla tyytyväinen.


Hymy hyytyy kuitenkin nopeasti, kun huomaan että koko muu ryhmä tietää jotain mitä minulle ei ole paljastettu. Ilma väreilee niin että jännityksen tuntee, ja samalla pelko jo kouraiseekin vatsaani. Minulle kerrotaan että seuraavaksi harjoitellaan voltti. VOLTTI! Mitä ihmettä? Sami, tai siis tässä yhteydessä Aurajoen Tarzan, kertoo että seuraavaksi suunnataan hyppytorniin ja pääsen kokemaan, miltä uimahyppääminen oikeasti tuntuu. Muu ryhmä hytkyy naurusta, mutta oma tärinäni syntyy ihan aidosta kuolemanpelosta. Jos uimahyppy epäonnistuu, vesi on keholle armottoman kova elementti, ja esimerkiksi kyljelle tai vatsalle laskeutuva uimahyppy voi vaurioittaa elimistöä pahastikin. Haluankin tässä yhteydessä muistuttaa, että uimahyppyihin kannattaa suhtautua vakavasti: jos haastavammat uimahypyt houkuttavat, kannattaa hankkiutua ammattilaisen ohjaukseen.


Minun volttihyppyni tapahtuu hyppytornin laelta kymmenestä metristä, mutta onneksi sieltä ei tarvitse tulla yksin alas, vaan pääsen Aurajoen Tarzanin kyytiin! Matkustajana hyppääminenkin vaatii kehon- ja mielenhallintaa. Kyydissä täytyy pysyä tiukkana hypyn loppuun saakka, koska pudotuksessa panikointi ja otteen irroittaminen voisi jahtaa katastrofaalisiin seurauksiin.


Hyppytorniin kiipeäminen on jo omanlaisensa haaste. Altaasta katsottuna torni näyttää paljon matalammalta, ja kun olen viimein kiivennyt ylös saakka, huimaavaan korkeuteen tuo lisänsä vielä kauempana alhaalla häämöttävä altaan pohja. Pelottaa niin, että henki meinaa salpautua. Minun tehtäväni on hypätä Tarzanin syliin ja puristaa tiukasti kiinni sekä jaloilla että käsilläni. Kun olen toivotussa pikku-apinamaisessa syliotteessa, Aurajoen Tarzan kääntää selkänsä kohti allasta ja pakittaa seisomaan tason reunalle. Näistä asetelmista hän lähtee kaatumaan taaksepäin ja pyöräyttää koko paketin voltilla ympäri niin, että tulemme pystyasennossa veteen.

Sydän hakkaa, suu kuivuu ja huimaava pelko kouristaa keuhkoja kasaan. Tilanne on niin jännittävä ja temppu aidosti niin pelottava, että jopa kuvaaja kuiskaa, ettei hyppyä ole pakko suorittaa. Samalla tiedän kuitenkin, että haluan ehdottomasti hypätä. Tilanne on ainutkertainen ja saan tästä taas kallisarvoisen muiston, jota kannan mukanani aina.


Niinpä keskityn ja hyppään Aurajoen Tarzanin syliin. Jännitän lihakseni tiukoiksi ja tiedän, etten laske irti ennen lupaa. Vedän keuhkoihin ilmaa ja luovutan vastuun hyppääjälle. Antaudun matkustajaksi ja sitten kaadutaan. Ilmalento tuntuu pitkältä ja vielä hurjemmalta kuin osasin edes kuvitella. Veteen tulemme täydellisen sujuvasti, ja saan vielä syvällä altaassa Tarzanilta pienen avustavan työnnön kohti pintaa. Pullahdan pintaan ja samalla valtava tunteiden aallokko vyöryy ympärilläni. Pääsen altaasta ylös ja jaloilleni juuri ja juuri, koska tärisen täysin hallitsemattomasti ja tunteet purkautuvat yhtäaikaisesti kyyneleinä ja nauruna. Tältä tuntuu puhdas onni.


Katson ylös hyppytorniin, enkä usko mitä juuri tein. Kiitollisuus lepattelee voimakkaana ympärilläni, ja tiedän hyppykuumeen tarttuneen minuunkin. Tämä oli vasta alkua.


-Maailman rohkein Petu


74 views
Tilaa hyvän olon uutiskirje!
  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon

© 2020 Jaksa paremmin