top of page

Ihoanalyysi


Yhdeksästoista kuvauspäivä. Ti 6.10.2020.


Syksyinen aamu ja vihoviimeinen kuvauspäivä. Luvassa on taas kerran jännä insertti, jossa joutuu laittamaan itsensä likoon ihan uudella tavalla. Tänään kurkataan kirjaimellisesti ”pintaa syvemmälle”, ja tarkastelun kohteena on kasvojeni iho. IIK!


Tapaamme kuvausryhmän kanssa Helsingin ytimessä, aivan Kampin kauppakeskuksen kupeessa, Salomonkadulla. Täällä sijaitsee Ihosairaala eli Suomen ensimmäinen ihotauteihin erikoistunut yksityinen lääkäriasema. Kiipeämme katutasosta toiseen kerrokseen, josta löytyvät todella kauniit tilat. Sairaalaksi paikan paljastavat käytävillä liikkuvat valkotakkiset, mutta muuten visuaalinen maailma on kuin luksuskylpylässä.


Kun kameralaukut on avattu ja minut mikitetty, siirrymme takaisin ulos kuvaamaan tulokommentit. Kuvailen jännitystäni kameralle ja kävelen samalla kohti Ihosairaalan ovea. Lisäjännitystä juonnon onnistumiseen tuo pilvien takaa pilkistävä aurinko. Nyt on onnistuttava! Kaunis auringonpaiste toimii kuvissa huomattavasti paremmin kuin lonkeron värinen syyssää, ja koska päivän yleiskuva on sateinen, tämä pieni hetki on hyödynnettävä. Juuri kun aurinko sukeltaa takaisin pilviverhon taa, olemme saaneet juonnon narulle ja siirrymme tyytyväisinä takaisin sisätiloihin. Tästä tulee hyvä päivä.


Kosmetologi Katja Khalifi ottaa meidät lämpimästi vastaan ja kertoo, mitä on luvassa. Näen myös ensimmäistä kertaa ihoanalyysissä käytettävän pömpelin, SkinScopen, joka tulee paljastamaan ihostani kenties yllättäviäkin asioita. Kun ihoanalyysin kulku on selvillä, alkaa valmistautuminen itse asiaan. Kuvaajat asemoivat itsensä kalustoineen hoitohuoneeseen, ja ohjaaja piiloutuu nurkkaan seuraamaan kuvauksia. Läpäytän käsilläni klaffin, ja kuvaukset voivat alkaa.


Aluksi Katja kyselee tarkasti tietoja ihostani sekä ihonhoitorutiineistani ja täyttää tiedot lomakkeelle. Kun kattava keskustelu on käyty, alkaa jännittävin osuus. Työnnän pääni rohkeasti SkinScope-pömpeliin. Laite näyttää ihon kahdessa eri valossa. Aloitamme päivänvalosta. Päivänvalotilassa ihoa valaistaan hyvin ja sitä päästään tutkimaan läheltä. Katja tarkastelee laitteen toiselta puolelta ihon pinnan ryppyjä ja juonteita, ihohuokosten tukkeumia, ihon sävyä ja epätasaisuutta. Laitteen sisällä on peili, josta voin itse seurata kosmetologin tekemiä huomioita, joita selostetaan ihoanalyysin edetessä. Melko brutaalia, mutta mielenkiintoista.



Seuraava valo on raju!

Taidan kiljaista ääneen, kun valo vaihtuu, koska kuva muuttuu normaalista naamataulusta Halloween-hirviöksi. UV-valon avulla nähdään tarkemmin ihon pintakerroksen alle; terve iho heijastuu heleänä sinisenä värinä, kun taas erilaiset iho-ongelmat näkyvät muina väreinä. Sävyjen avulla voidaan erottaa iholta tarkasti kuivat ja rasvoittuvat kohdat, tukkeutuneet ihohuokoset ja erityisesti auringon aiheuttamat valovauriot. 


Ihoanalyysin päätteeksi saan vetää pääni pois pömpelistä ja samalla huokaisen syvään. Mitään suuria huolenaiheita ei paljastunut, ja ihoni on ikäisekseen yllättävän hyvässä kunnossa! Ainoa todellinen ongelmani on äärimmäisen kuiva silmänympärysiho, johon tulemme keskittymään kotihoidossa. Ihoanalyysin perusteella minulle luodaan uusi ihonhoitorutiini, ja saan minulle sopivat kotihoitotuotteet mukaani. Todella rauhoittavaa tietää, ettei ihon alla muhi pahoja yllätyksiä! Purkkiviidakkoonkin saa apuja, kun vihdoin tiedän oikeasti, millainen iho minulla on ja miten sitä tulee hoitaa oikeaoppisesti.


Mielenkiintoinen ja äärimmäisen opettavainen kokemus, jota suosittelen lämpimästi sinullekin.

-Petu

273 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page