Uusi JP-kausi tekee tuloaan ja se tarkoittaa ihanaa, mutta pitkää ja intensiivistä työputkea.
Moni saattaa kuvitella, että telkkarihommat ovat pelkkää Hollywoodia, mutta todellisuudessa TV-tuotanto on äärimmäisen kova rutistus koko työryhmälle ja tähtipöly on usein näistä hommista todella kaukana. Päivät venyvät pitkiksi ja töitä tehdään säässä kuin säässä, hyvin vaihtelevissa olosuhteissa. Toisinaan kuvaustiimiä kiusaa paarma-invaasio ja äärimmäinen helle, ja välillä pakkanen paukkuu niin että ulkona työskentely vaatii heatpad-taikatemppuja ja vähintään korkeamman tutkinnon kerrospukeutumisesta. Puskapisseistä tulee taidetta, eväspatukat ja banaanit muodostavat ruokaympyrän perustan ja vaatteita vaihdetaan akrobaattista notkeutta vaativissa olosuhteissa, mutta silti kuvauspäivät ovat täynnä taikaa.
Kun mikki viritellään vyölle, taajuudet testataan ja ohjaaja läpäyttää käsillään klaffin, koko kuvausryhmä siirtyy omaan kuplaansa ja keskittyy kirkkaasti yhteen yhteiseen päämäärään. Kuten olet ehkä somesta nähnyt, meidän ryhmälle tämä tarkoittaa jatkuvaa toistemme roustaamista ja mustaa huumoria. Kuvauspäivien henki syntyy kuvausryhmän kemioista ja meidän tuotannossa raskaita kuvauspäiviä keventää jatkuvasti taustalla pulppuileva räkänauru.
JP-kuvaukset ovat täysiä työpäiviä, eli yksi kuvauspäivä pitää sisällään joko kaksi lajitestausta tai esimerkiksi lajitestauksen ja juontoja. Välillä tällaiset aikataulutukset aiheuttavat yllätyksellisiä ja (ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna) humoristisiakin tilanteita. Kuten silloin kun samalla päivälle oli ajoitettu EMS ja telinevoimistelu. Kuvaukset olivat Tampereella, eli olin herännyt kukonpieraisun aikaan pakkaamaan ja meikkaamaan, jotta ehdin ajoissa junaan ja kuvauksiin. EMS, eli Electro muscle stimulation-treeni saa kaikki lihaskuidut supistumaan kerralla, aktivoiden niitä 30% enemmän kuin normaalissa treenissä. Jo edellä mainittu tekstinpätkä kuvaa treenin rankkuutta tarkasti, mutta kun tilanteeseen lisätään kuvaustekniset elementit, jossa treenin eri osa-alueita kuvataan aluksi lähi-ja puolikuviin ja sen jälkeen vielä uudestaan laajakuviin, voin paljastaa että lajitestaaja oli kuvausten jälkeen silkkaa vatkulia ja edessä oli vielä iltapäivän telinevoimistelutreenit ja kuvaukset. Kuvausryhmän tarjoamalla pep talkilla tästäkin lopulta selvittiin, mutta muistan soittaneeni iltakymmeneltä Tampereen juna-asemalta mamalleni itkunsekaisen säälipuhelun, koska kroppa oli niin lopussa ja seuraavana päivänä piti nousta kuvauksiin taas. Keskiyöllä kotiin saapuessani valelin koko vartaloni kipugeelillä ja tilasin maailmankaikkeudelta ihmeen. Nyt tuokin koettelemus jo naurattaa ääneen ja siitäkin opittiin. Tälle kaudelle kuvauspäivät suunniteltiin niin, ettei samalle päivällä osunut kahta fyysisesti vaativaa lajitestausta. Vatkulimuikkeli jätettiin siis suosiolla historiaan, mutta tämä BTS-muisto oli pakko jakaa.
Juontopäivät ovat tavallaan leppoisempia päiviä, mutta kun parhaimmillaan neljän jakson juonnot kuvataan yhden päivän aikana tämä tarkoittaa yhteensä 12 juontoa päivässä ja täyttä työpäivää. Jokainen juonto kuvataan erilaisella set upilla ja kun yhdet juonnot saadaan purkkiin, kuvauslokaatio ja vaatteet vaihtuu. Välillä kuviin tulee kävellä osuttamalla askeleet juonnon pituuteen, toisinaan kuvasta tulee päästä ulos juonnon päätteeksi ja välillä tilanteeseen lisätään vaikkapa polkupyörä ja ajolinja, jolla tulisi pysyä. Melkoista multitaskausta, joka vaatii etenkin kuvaajilta rautaista ammattitaitoa. Ainakin silloin kun juontajalla on kieli solmussa ja loppupaikan merkki hukassa. Voin myös tunnustaa, että harjoittelusta huolimatta, unelmoin toisinaan prompterista (etenkin silloin kun juonto vilisee vaikeampia termejä tai kun ainoa aivojeni tuottama asia, on ne animaatioista tutut *tsirp tsirp tsirp*-linnut, jotka voisin vaikka vannoa toisinaan näkeväni lentämässä ympyrää pääni päällä).
Mutta nyt, muistelu sikseen, kohti ääretöntä ja sen yli!
Kuvausperiodi käynnistyy ja päivät täyttyy taas edellä kuvailemillani fiiliksillä, aikatauluilla ja toivottavasti vielä massiivisemmilla ”naurattaa niin että henki salpautuu”-hetkillä.
Olo on taas kuplivan innostunut, mutta samalla puntteihin on asettumassa tuttu krooninen tutina, joka uuden kauden kuvauksiin liittyy. Mua jännittää kuvauspäivät a i n a, mutta laji-inserttien kuvauksiin liittyy vielä voimakkaampi lataus, joka manifestoituu mitä kummallisimmin tavoin. Lievä panikointi tuntuu läpätyksinä vatsanseudulla, kun taas aito oikea kuolemanpelko lamaa ajattelun varsin tehokkaasti ja saa jopa tällaisen puhumisen ammattilaisen mykistymään täysin. Tällaisia hetkiä on taas luvassa ja odotan niitä kauhunsekaisin tuntein, kuitenkin samalla leveästi hymyillen.
Tervetuloa seuraamaan tätä tunteiden kaatopaikkaa. Pääset kurkistamaan Jaksa Paremmin-ohjelman kuvauksiin minun kirjoitusteni kautta.
Tämä on minun, eli Jaksa paremmin-ohjelman juontajan ja lajitestaajan päiväkirja.
Rakkautta! -Petu