top of page

Vanne- ja viuhkatanssi


Yhdeksäs kuvauspäivä. Ma 25.5.2020. Osa yksi.


Uusi viikko alkaa Pitskusta, eli tapahtumapaikkana toimii Pitäjänmäki ja tarkemmin sanottuna ihan juna-aseman kainalosta löytyvä Belenos Studio.

Siellä opetetaan Flow-taiteita (Flow Arts), jossa yhdistyvät välinemanipulaatio, tanssitaiteet ja sirkus. Flow-taiteella tarkoitetaan esimerkiksi seuraavia: kontaktipallo, poi, tulitanssi, tulitaide, keilat, kepit ja jonglööraus. Flow-taiteiden alta löytyvät myös tänään testattavat välineet eli vanne sekä viuhkat!


Opettajani, Merilei Mandelin, on Flow-taiteiden edelläkävijä Suomessa. Olen seurannut hänen uraansa jo pitkään. Tapasimme nimittäin ensimmäistä kertaa jo kymmenisen vuotta sitten kesäfestareilla. Minä olin juontajana ja Merilei esiintymässä tulitaiteilijana. Ihastuin jo tuolloin sekä Merileihin (aivan valloittava persoona!), että Flow-taiteisiin, ja nyt pääsen tuon upean pioneerin oppiin! Vihdoinkin!


Koko kuvausryhmällä on viikonlopun jäljiltä todella mahtava fiilis ja tunne kumuloituu, kun touhuamme yhdessä. Tällaisina päivinä työt eivät tunnu työltä vaan valtavalta etuoikeudelta, ja sydämessä kihisee kiitollisuus. Huomaan kuiskaavani hiljaisen kiitoksen jonnekin maailmankaikkeuteen. Olen onnentyttö.


Merilei on meitä vastassa studion pihalla, ja kun kuulumiset on vaihdettu, on aika ruveta hommiin. Lähdemme toisen kuvaajan kanssa kuvaamaan tulokommenttejani, ja samalla toinen kuvaaja siirtyy Merilein kanssa studiolle tekemään kuvituksia ohjelmaan. Ne ovat niitä esittelyklippejä lajista, joita näette ohjelmassa, kun lajista kerrotaan. Oma räpellykseni kun ei aina anna ihan todellista kuvaa testattavasta jutusta, joten kuvituksia tehdään aina myös ammattilaisten kanssa.


Kun tulokommentit on höyrytty nauhalle ja Merilei on lumonnut kuvaajan tanssimalla kuvituskuvamateriaalia vanteen ja viuhkojen kanssa, siirrymme itse lajitestaukseen.

Aloitamme vannetanssista ja oikean kokoisen vanteen valinnasta. Kun sopiva väline on löytynyt, Merilei aloittaa opettamisen perinteisestä vanteen pyöritysliikkeestä. Tätä olen tehnyt junnuna, joten olen helpottunut. Tämän pitäisi olla hallussa!

Illuusio romahtaa kuitenkin nopeasti. Vanne on hirmuisen kevyt, enkä meinaa saada sitä pysymään vyötäröllä vaikka kuinka hytkyn. Onneksi studion nurkassa on painavampia old school -vanteita, koska muuten tämän old school -muikkelin vannetunti loppuisi lyhyeen.

Painava vanne pyörii hyvin, joten siirrymme testaamaan yksinkertaisia käsikoreografioita ja askelsarjoja. Homma muuttuu heti todella hankalaksi ja hiki alkaa kimaltaa iholla. Kun alkeista siirrytään käsillä tehtäviin pyörityksiin, isolaatioihin ja läpihyppyihin, vannetanssin vaikeus ei takuulla jää yhdeltäkään katsojalta huomaamatta.


Mielettömän hauska, mutta todella raskas ja tekninen laji! En muista milloin olisin nauranut näin paljon, mutta toisaalta sain samalla todella kovan kokovartalotreenin.

Olen tunnin jälkeen niin vaikuttunut, että ostan oman matkavanteen. Se kertoo mielestäni lajista kaiken oleellisen. Tätä on pakko saada lisää!


Eikä tässä vielä kaikki!

Vanteet alas ja silkkiviuhkat tilalle. Vannetanssi vaihtuu lennosta viuhkatanssiksi!


Viuhkatanssi on lumovaa katseltavaa. Hypnoottista, keveää ja soljuvaa liikettä, joka näyttää niin helpolta, että on takuulla supervaikeaa. Olen valtavan määrän lajeja testattuani oppinut kantapään kautta, että jos laji näyttää yksinkertaiselta, se on luultavasti kaikkea muuta. Olen oikeassa tälläkin kertaa.


Pelkkä viuhkojen avaaminen on yllättävän hankalaa ja viuhkojen auki piteleminen on tottumattomille käsille rankkaa. Lopulta löydän Merilein ohjeilla oikean otteen ja pääsemme tanssimaan viuhkojen kanssa. I H A N A A. Tunnen itseni keijukaiseksi ja löyhyttelen viuhkoja niin leveä hymy kasvoillani, että treenin jälkeen on käsien lisäksi takuulla kipeänä myös naama. Viuhkatanssi on todella kokonaisvaltaista liikkumista ja yllättää rankkuudellaan. Samalla on kuitenkin niin kivaa, ettei tämäkään tunnu treeniltä. Keijukaisleikiltä ennemminkin!


Viuhkoja käsiteltäessä rankaa käytetään maksimitehoilla ja viuhkojen painon tehostamana, joten toimistotyömyyrät huomio! Tämä laji on romahtaneelle ryhdille pelastus!


Tanssimme lopuksi vielä Merilein luoman ihanan pienen koreografian yhdessä, ja meinaan haljeta onnesta. Nautin viuhkojen tuottamasta ilmavirran tunteesta hikisellä ihollani, ja flow vie mukanaan. Tunne on niin voimakas, että uskallan todeta seuraavaa.

Jokaisen pitäisi edes kerran elämässään kokeilla viuhkatanssia ja antautua flown vietäväksi. Sitä taikaa on nimittäin mahdoton selittää!


-Petu

294 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page