Kolmastoista kuvauspäivä. To 11.6.2020.
Aamu. Callsheetin mukaan aloitamme tänään klo 09:00. Tapahtumapaikkana Hämeenlinna. Testattavaa lajia ajatellen keskiaikainen miljöö on täydellinen, mutta ei mennä asioiden edelle. Laji-insertti kuvataan vasta iltapäivällä. Aloitamme juontojen kuvaukset Hämeen linnan edustalta. Maisema on kuin suoraan postikortista! Vanajanvesi liplattelee, aurinko lämmittää ja linnan edustalla laiduntavat lampaat kirmailevat vehreällä nurmialueella. Tänään on helppo hymyillä, ja kahden ohjelman juonnot saadaan talteen kivuttomasti. Tällaiset kesäiset kuvauspäivät ovat todellista luksusta.
Lounastamme linnan kupeessa, Dolce Amore -ravintolan terassilla. Ruoka on hyvää, seura mahtavaa, maisemat ensiluokkaiset ja kun aurinkokin edelleen paistaa, niin olo on vähintäänkin loistava. Pieni jännitys alkaa tosin kipristellä sisuskaluja, koska seuraavaksi suuntaamme päivän varsinaiseen koitokseen.
Hämeenlinnan Ratasniitty, Teollisuuskatu 5 on seuraava kuvauslokaatio. Täällä sijaitsee Tavastia Armigerin harjoitustilat. Tähän liittyi aiempi viittaukseni keskiaikaan.
Buhurt on keskiaikainen kamppailu-urheilun muoto, joka tunnetaan myös nimellä Medieval Combat Sport, eli MCS. Kyseessä on täyskontaktilaji, jossa voimankäyttö on suhteellisen (ja näin ensikertalaisen silmin pelottavan) vapaata. Buhurtissa otellaan keskiaikaisten haarniskoiden replikoissa tylpillä teräaseilla, kuten nuijilla, kirveillä ja miekoilla. Vastustajaa siis mätkitään pitkään ja hartaasti. Mahdollisesti jopa kirveellä.
Oi hyvä luoja, minne olen joutunut!
Vastassa on onneksi ystäväni ja lajin intohimoinen harrastaja, Saku Solin, joka tosin myhäilee niin tyytyväisenä, että pelkotilani paisuu entisestään. Kuvitelmissani nämä brutaalit taistelijat lämmittelevätkin niin, että veri ja suolenpätkät roiskuvat, mutta onnekseni olen väärässä ja lämpät hoituvat kuten muissakin urheilulajeissa. Kesäinen sää tosin nostaa treenihuoneen lämpötilan lempeiden löylyjen tasolle, joten hiki valuu valtoimenaan jo nyt. Lämmittelyjen jälkeen teemme pienen pehmovarustetreenin, eli saan käsiini pehmustetun miekan ja kilven. Harjoittelemme oikeaa asentoa, liikkumista, miekan ja kilven käyttöä ja lyömistä. Ihmisen lyöminen on vaikeaa jopa pehmomiekalla, mutta vielä enemmän pelottaa ottaa lyöntejä vastaan. Uskallan lopulta mätkäistä ja saan minimuksautuksen omaan kilpeeni. HUI, miten sydän voikaan tykyttää!
Kun treenin pehmo-osuus on takana, alkaa vaihe, jota olen jännittänyt: varusteiden pukeminen. Buhurtissa varusteet painavat kymmeniä kiloja, ja isoimpien ottelijoiden täysi taisteluvarustus voi painaa jopa viisikymmentä kiloa! Minun varusteet painavat noin 25 kiloa, ja kun miettii kuinka paljon vastusta saa treeniin pelkillä pikkuriikkisillä nilkkapainoilla, niin käsittää paremmin tuon valtavan lisäpainon vaikutuksen.
Saku toimii hovipukijana, koska täyden varustuksen päälle saaminen ei ole yksinkertaista. Haarniskan alle tulevat kevyesti topatut pehmusteet ja päälle kiinnitellään haarniskan osat. Pikkuhiljaa painontunne lisääntyy, ja jo pelkkä paikallaan seisominen alkaa tuntua haasteelliselta. Lopulta kypärämyssyn päälle lasketaan järisyttävän painava kypärä, johon on pakko totutella rauhassa. Massiivinen möhkäle on jo painonsa puolesta ahdistava, ja oman klaustrofobisen lisänsä tilanteeseen tuo myös kypärän muoto. Kasvotkin on niin tarkasti suojattu, että näkökenttä on kapea. Nojailen hetken listiin eli kamppailukehän puiseen runkoon ja tasaan hengitystä. Sitten onkin aika siirtyä taistelun tiimellykseen.
Saku toimii koutsina/tuomarina ja vastaani saan Antti Tarkkalan, joka liikkuu painavassa haarniskassa hämmentävän sulavasti. Onnekseni hän on tarjoutunut ottamaan iskuja vastaan, mutta samalla luvannut, ettei lyö minua. Ainakaan kovaa.
Tervehdimme miekoilla ja harjoitus alkaa. Kolauttelen Anttia kevyesti miekallani, kunnes ymmärrän, ettei todellista hengenvaaraa ole ja uskaltaudun lyömään kovempaa. Liikumme kehässä ja yritän taistella parhaani mukaan. Huidon painavalla miekalla ”vastustajaani” ja häviävän pienen hetken ajan elän todeksi GOT-tyyppistä taistelua. Kolina ympärillä on melkoinen, joten voin vaan kuvitella miltä joukkotaistelu tässä lajissa kuulostaa. Sitten voimat jo loppuvatkin.
Pienen huilin jälkeen otamme vielä toisen minierän Antin kanssa. Yllätyksekseni sisältäni löytyy sinnikäs keskiaikainen taistelija, joka paukuttaa vastustajan haarniskaa jo hieman vakuuttavammin! Toisen erän jälkeen haluan ulos tukahduttavan kuumasta haarniskasta ja voisin vaikka vannoa, että ritarit ovat aikanaan menehtyneet lämpöhalvauksiin/ nestehukkaan. Kovakuntoisellekin tämä laji on tärisyttävän kova treeni ja yksi koko elämäni tehokkaimmista urheilusuorituksista. Ikimuistoisinkin, kenties.
Hyvän taistelun jälkeen otetaan vielä hikinen ja kolahteleva haarniskahalaus.
Tätä en unohda ikinä.
-Petu