top of page

Nettiterapiaa unettomuuteen

Aina ei ole mahdollista saada kasvokkain tapahtuvaa lääkkeetöntä hoitoa unettomuuteen. Silloin avuksi voi tulla HUS:n nettiterapia, jota voi saada vaikka asuisi muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla.



Maailmalla on jo pitkään ollut käytössä erilaisia internetin kautta toimivia terapiaohjelmia. Niitä on käytetty niin unettomuuden kuin vaikkapa lievän masennuksen hoitoon. Tulokset ovat hyviä: terapia auttaa myös verkon yli toteutettuna. Jopa hyvin pitkälle automatisoiduista terapiaohjelmista on hyötyä. Usein kuitenkin automaattisen sisällön rinnalla on myös kontakti unihoitajaan.


Nettiterapia perustuu samaan kognitiivis-behavioraaliseen unettomuuden hoitomenetelmään kuin yksilöterapiana tai ryhmässä annettu. Tuore HUS:n potilailla toteutettu tutkimus kertoo, että jopa 34 % potilaista oli nettiterapian avulla parantunut unettomuudesta, lähes puolella (46 %) oireet olivat vähentyneet merkittävästi ja lähes kaikilla (91 %) oireet lievenivät.


HUS:n nettiterapia on ollut käytössä vuodesta 2019 saakka sekä suomeksi että ruotsiksi, ja siihen on osallistunut tuhansia potilaita eri puolilta Suomea. Ohjelmaa alusta asti kehittämässä ollut unihoitaja Tuula Tanskanen HUS:n unihäiriöpoliklinikalta on tuloksiin tyytyväinen.


"Tällainen digitaalinen versio on hyvä lisä keinovalikoimaan. Unettomuuden hoito-ohjelmaan sitoudutaan jopa paremmin kuin moniin muihin nettiterapioihin", Tanskanen kertoo.




Lääkärin lähete tarvitaan


Unettomuuden nettiterapiaan voi päästä mistä päin Suomea tahansa, vaikka se on HUS:n palvelu. Ohjelmaan päästäkseen tarvitsee esimerkiksi terveyskeskus- tai työterveyslääkärin lähetteen.


Ohjelman aloitukseen kuuluu keskustelu nettiterapeutin kanssa; hän voi olla unihoitaja, psykologi tai sairaanhoitaja. Hän soittaa potilaalle ja varmistaa, että tämä pääsee ohjelmassa alkuun. Sen jälkeen kaikki keskustelu käydään terapiasovelluksen chat-toiminnolla.


Hoito-ohjelma on jaettu seitsemään ”istuntoon”, ja se kestää seitsemän viikkoa. Ohjelmaan

kuuluu luettavaa sisältöä, videoita, kyselyitä ja harjoituksia. Jo aivan terapian alussa potilas täyttää kyselyn, joka auttaa häntä pohtimaan unettomuutensa syitä ja mahdollisia ylläpitäviä tekijöitä.


"Tärkeä väline on esimerkiksi unipäiväkirja, johon potilas täyttää tietoja nukkumisestaan sekä monista uneen vaikuttavista tekijöistä. Keinoja unettomuuden hoitamiseen on monia, joista esimerkiksi huolihetki ja rentoutusvideot ovat paljon käytössä. Paljon teetetään myös väliharjoituksia ja tunnistetaan ja haastetaan ajattelua, joka pitää yllä unettomuuden kehää", Tuula Tanskanen kertoo.


Kenelle nettiterapia sopii?


Nettiterapia sopii monille, koska sitä voi tehdä ajan ja paikan rajoituksista riippumatta. Sen verran pitää olla teknisiä taitoja, että osaa käyttää älypuhelinta tai tablettia ohjelman toteuttamiseen. Mikään diginatiivi ei kuitenkaan tarvitse olla, ja nettiterapiaa ovat varsin menestykkäästi käyttäneet esimerkiksi iäkkäämmät naiset.


"Ohjelma vaatii kyllä valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Osa ihmisistä kokee hankalaksi sen, ettei tässä hoitomuodossa tavata terapeuttia kasvokkain. Joskus sitten käy niinkin, että nettiterapian jälkeen tarvitaan lisäksi muunlaista psykoterapiaa tai muita hoitoja, ja sen tarpeen harkitsee lähettävä lääkäri", Tuula Tanskanen sanoo.

Jos potilaalla on esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö tai psykoosisairaus, sairauden hoidon tulee olla tasapainossa ennen nettiterapian aloittamista.


Ohjelma on potilaalle maksuton, mutta hänen kuntansa maksaa nettiterapiasta HUS:lle.


Tuula Tanskanen rohkaisee unettomuudesta kärsiviä ottamaan asian puheeksi lääkärin kanssa.


"Kannattaa rohkaistua vaatimaan hoitoa! Tulokset ovat hyviä, ja hoito on hyvin saavutettavissa", Tanskanen sanoo.



Katso Tuula Tanskasen haastattelu Jaksa paremmin -tv-ohjelmassa 7.5. klo 10. www.ruutu.fi/ohjelmat/jaksa-paremmin, jakso 4.





231 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page