top of page

Miksi kahvi ei enää virkistä?

Kahvi on maailman tunnetuin piriste. Suomalaiset ovat tunnetusti kahvin suurkuluttajia. Mutta mikä meni pieleen, jos kahvi ei virkistäkään?



Aamukahvi, lounaskahvi, päiväkahvi, iltapäiväkahvi… Kovimmilla kuluttajilla tunnetaan myös ”välikahvi” – joka nimensä mukaisesti sopii ihan mihin tahansa hetkeen.

Kahvi on tunnettu stimulantti: se saa olon hetkellisesti energiseksi, pirteäksi, aktiiviseksi ja elinvoimaiseksi. Kahvin piristävä vaikutus johtuu kofeiinista, joka vaikuttaa hermostoomme kuin lääke.


Kahvin piristävä vaikutus tuntuu noin puolen tunnin päästä sen nauttimisesta, ja yleensä sen vaikutus häviää noin 5–6 tunnissa. Olemme kuitenkin yksilöitä, ja toisilla kahvin sietokyky on parempi kuin toisilla. Jos kofeiini häviää elimistöstäsi hitaasti, sen piristävä vaikutus voi tuntua vielä jopa 10 tunnin kuluttua.



Mitä hyvää kahvissa?


Erityisesti silloin, kun pitää taistella nukahtamista vastaan, kuten vaikkapa yötyössä, kofeiinista on kiistatta etua. Oikein ajoitetulla kahvimukillisella pystyy joksikin aikaa huijaamaan väsymystä.


Tutkimuksissa on osoitettu kahvin parantavan lähimuistia ja korjaavan ikääntyneiden muistitoiminnan häiriöitä. Suomessa tehdyssä seurantatutkimuksessa 3–5 kupillista kahvia päivittäin nauttineilla eläkeikäisillä oli pienempi riski sairastua dementiaan kuin kahvia karttaneilla tai toisaalta myös runsaammin kahvia nauttineilla ikätovereillaan.


Kahvin on myös todettu lievittävän Parkinsonin taudin oireita. Säännöllisesti kahvia juovien keskuudessa Parkinsonin taudin ilmaantuvuus on vähäisempää kuin niiden, jotka eivät juo kahvia.


Joissakin tutkimuksissa on havaittu myös, että kahvia juovilla on pienempi riski sairastua diabetekseen. Ilmiö ei liity kofeiiniin vaan joihinkin muihin kahvin sisältämiin aineisosiin – kahvi sisältää yli 2000 kemiallista yhdistettä, eikä niiden kaikkia vaikutuksia vielä tunneta. Lue lisää



Mihin kahvin vaikutus perustuu?


Kun perehdytään tarkemmin aivokemiaan, päästään välittäjäaineeseen nimeltä adenosiini. Sitä kertyy aivoihin päivän mittaan, ja sitä enemmän mitä pidempään valvomme. Adenosiinia voi leikkisästi kutsua unihiekaksi: kun sitä on aivoissa tarpeeksi, ihminen nukahtaa.


Kofeiini kuitenkin sitoutuu samoihin aivoreseptoreihin kuin adenosiini ja estää hetkellisesti meitä tuntemasta väsymystä. Kofeiini siis tavallaan huijaa aivoja niin, että todellinen väsymys väistyy hetkeksi.


Tämä on kahvin supervoima – ja samalla sen juomisen ansa. Kofeiinilla voi saattaa itsensä kierteeseen, jossa kahvin hyvät vaikutukset kääntyvät itseään vastaan.



Mikä on kofeiinikierre?


Jos olet erityisen väsynyt, juot helposti ylimääräisiä kahvikupillisia. Kahvi virkistää hetkeksi, mutta se ei todellisuudessa kuittaa väsymystä vaan ainoastaan siirtää sitä. Jos kahvia tulee kulutetuksi tavallista enemmän, seuraavan yön uni saattaa kärsiä. Siitä seuraa väsymystä tulevana päivänä, ja taas tarvitaan lisää kahvia. Ja niin edelleen.


Olet väsynyt, koska olet nukkunut liian vähän – tai liian huonolaatuista unta. Kahvilla ei voi korvata nukkumista. Jos mahdollista, sen sijaan voisi kokeilla päiväunia: ne virkistävät aivoja oikeasti!


Kahviin voi kehittyä myös toleranssi kuten vaikkapa alkoholiin. Siten sama määrä kofeiinia ei enää vaikutat yhtä voimakkaasti. Toisaalta jos olet pitkään ilman kahvia, pienikin määrä vaikuttaa todella vahvasti. Iän myötä kahvin vaikutus saattaa voimistua.


Joskus väsymyksen tunne voi johtua myös nestehukasta. Etenkin kuumalla säällä tulee muistaa juoda tarpeeksi muita nesteitä kuin kahvia – siis vettä. Kahvi toimii diureettisesti eli se poistaa nestettä kehosta. Kokeile siis kahvikupin sijasta juoda lasi vettä!



Mikä on sopiva määrä kahvia?


Suomalaiset juovat paljon kahvia, keskimäärin viisi kupillista päivässä. Jos epäilet liian kahvinjuonnin vaikuttava yöuneesi, vähennä kahvinjuontia ja aikaista viimeistä kahvikupillista. Monille aikainen iltapäivä on viimeinen sopiva kahvihetki.


Tai kokeile vaihtoehdoksi muita, vähemmän kofeiinia sisältäviä juomia, kuten mustaa tai vihreää teetä, kaakaota tai kolajuomaa. Älä kuitenkaan juo niitä vastaavasti moninkertaista määrää!


Vaikka kahvilla on monia terveysvaikutuksia, joskus sen haitat ovat suurempia kuin hyödyt. Joskus kahvista luopuminen auttaa niin uni- kuin vatsavaivoihin, joten sitäkin kannattaa kokeilla.

 

 

 

 

 

299 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page