top of page

Marjatta Salonen: "Hyvä uni on lahja"

Aktiivista eläkeläisen elämää viettävä Marjatta Salonen on aina ollut hyvä nukkuja. ”Minusta on sanottu, että olen unesta tehty. Kun uni vanhemmiten on tullut herkemmäksi, paikkaan sitä päiväunilla”, hän sanoo.



Tekstiili- ja media-alalla Marjatta Salosen nimi on kaikille tuttu. Hän työskenteli 13 vuotta Tekstiiliteollisuusliiton tiedottajana ja tunsi alan läpikotaisin. Edelleen hän hoitaa muotisuunnittelija Jukka Rintalan pr-työtä.


Muuten hän nauttii eläkeläisen vapaudesta, mutta se ei hänelle merkitse toimettomuutta. Talvisin hydrobicia, ympäri vuoden joogaa. Nuoresta asti joogannut Marjatta Salonen pitää sitä ilmaisena lääkkeenä.


”Jooga auttaa sekä mieltä että kehoa pysymään tasapainossa. Se on kuin ekologista ajattelua: siinäkään ei tuhlata vaan mennään hienovaraisesti ytimeen”, hän sanoo.

Tasapainon salaisuus on myös se, ettei aseta itselleen liian suuria paineita: pitää kuunnella itseään, ettei rehki liikaa.


”Moni tuttava on satuttanut selkänsä, kun on nostellut liian painavia taakkoja.”


Perustin naapurin kanssa seniorikerhon

Marjatta Salosen kotitalossa tehtiin kuusi vuotta sitten putkiremontti. Samassa yhteydessä talon päätyyn remontoitiin kerhotila, jossa hän alkoi naapurinsa kanssa vetää seniorikerhoa. Tuolijumppaa, tietokilpailuja, pelejä ja askartelua. Mutta on tärkeää, että toiminnassa on selkeät säännöt ja joku joka hommaa vetää.


”Meillä on esimerkiksi sääntö, että jokaisella on minuutti aikaa kertoa omat kuulumisensa, ja sen jälkeen mennään päivän teemaan – myönteisyys edellä!”


Sänky sai uudet sisukset

Marjatta Salonen on nukkunut Unikulman sängyssä jo 2000-luvun alusta saakka. Sänky on palvellut hyvin, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että uudet jouset voisivat tehdä terää.


”On hienoa, että vanhat osat voidaan hyödyntää. Koska patjani päälliskangas ja pohja olivat hyvässä kunnossa, oli tarpeen uusia vain jousisto-osa. Se tehtiin tämän päivän teknologiaosaamisen ja vähän muuttuneen vartaloni mukaisesti. Vuodetta täytyy välillä uusia, ja tämä tapa on edullisempaa kuin uuden ostaminen. Näin säästetään myös ympäristöä.”


Salonen on tekstiili-ihminen – myös makuuhuoneessa. Hän painottaa, miten tärkeää on huolehtia sängyn puhtaudesta ja vuodevaatteiden laadusta.


”Se vaatii viitsimistä, että vaihtaa lakanat tarpeeksi usein. Mutta se lisää mukavuutta nukkumiseen ja vähentää esimerkiksi nenän tukkoisuutta.”


Päiväunet ovat taitolaji

Jo Marjatta Salosen lapsuudenkodissa arvostettiin unta. Nukkumista pidettiin tärkeänä, ja opetettiin myös, ettei pidä päästää itseään liian väsyneeksi. Yliväsymys kun ei aina auta nukkumaan paremmin, vaan saattaa tehdä unen levottomaksi.


”Olen aina nukkunut hyvin, ja minusta jopa sanottiin, että olen unesta tehty! Nyt vanhemmiten uni ei aina ole enää niin itsestään selvää. Korvaan yöunen menetystä päiväunilla. Mutta ne eivät saa olla liian pitkiä; puoli tuntia riittää, ja sitten jaksaa taas.”

 

 

20 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page