top of page
  • Leeni

Lemmikki makuuhuoneessa – hyötyä vai haittaa unelle?




Amerikkalainen tutkimus paljasti yllättäviä tuloksia nelijalkaisten ystäviemme vaikutuksesta isännän tai emännän uneen.


Kuinka moni suomalainen nukkuu niin, että lemmikki nukkuu samassa huoneessa tai samassa vuoteessa ihmisten kanssa? Täsmällistä tietoa ei ole saatavilla, mutta epäilemättä moni jakaa myös yön lemmikkinsä kanssa – onhan kotieläin tärkeä perheenjäsen.


Koiralla tai kissalla voi olla oma peti makuuhuoneessa, tai se voi nukkua omistajan jalkopäässä. Samassa sängyssä nukkuminen jakaa epäilemättä mielipiteitä: toisille se on itsestään selvä olotila, toisille ehdoton ei.


Lemmikki luo turvaa

Mutta millaista tutkimustietoa asiasta löytyy? Yksi usein siteeratuista on vuodelta 2015 yhdysvaltalaisen Mayo-klinikan tutkimus, jossa kartoitettiin 40 koiranomistajan unta. Terveitä aikuisia ja heidän vähintään kuuden kuukauden ikäisiä koiriaan seurattiin puolen vuoden ajan monitoroimalla heidän untaan.


Tutkimuksen tulos oli, että rakkaan lemmikin nukkuminen samassa huoneessa paransi usein isäntäväen unta: näin tapahtui 41 prosentille osallistujista. 20 prosenttia raportoi lemmikin häiritsevän unta, ja lähes 40 prosentilla ei havaittu vaikutusta suuntaan eikä toiseen.


– Havaitsimme, että lemmikin nukkuminen samassa huoneessa antoi ihmisille lohtua ja lisäsi turvallisuuden tunnetta, unitutkija Lois Krahn Mayo-klinikalta sanoo.


Samansuuntaisia tuloksia saatiin myös toisesta tutkimuksesta, joka tehtiin vuonna 2016 amerikkalaisella Singular Sleep -klinikalla. Kyselytutkimukseen osallistui yli tuhat koiranomistajaa eri puolilta maailmaa.


Tutkimuksessa selvisi:

- 87,5 % ihmisistä, joiden koira nukkui heidän makuuhuoneessaan, salli koiran nukkua myös heidän sängyssään

- 60 % vastasi, että koiran läsnäolo paransi heidän omaa untaan tai että sillä ei ollut vaikutusta

- noin 24 % koki unensa huonontuvan koiran vuoksi

- ihmiskumppanin kanssa nukkuvista 72,6 % koki lemmikin haittaavan unta

- yksin nukkuvat koiranomistajat raportoivat lemmikin parantavan unta 32 % useammin kuin partnerin kanssa nukkuvat


Tutkimusta johtanut Joseph Krainin kommentoi johtopäätöksiä:


– Tuloksemme osoittavat, että etenkin ilman vakituista kumppania nukkuville lemmikki voi antaa lohtua. Ennen yritin kaikin voimin saada unettomuudesta kärsivät ihmiset luopumaan tavastaan nukkua lemmikkiensä kanssa samassa sängyssä. Mutta näiden tulosten ansiosta sanon, että antakaa nukkuvan koiran olla!



Lähde:




1 457 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page