Miranda Levy: Unettomuuspäiväkirja. Suom. Jouni Avelin) Bazar 2023.
Miranda Levyn kirjoittama Unettomuuspäiväkirja on brittiläisen journalistin omakohtainen tarina. Hänen unettomuutensa kesti vuosia ja vei hänet todella syviin vesiin.
Unettomuus alkoi äkillisestä henkilökohtaisen elämän muutoksesta: eräänä päivänä Mirandan aviomies kertoi, että avioliiton parasta ennen -päivä oli koittanut. Siitä alkoi unettomuus, joka jatkui vuosia ja vei hänet lääkkeiden suurkuluttajaksi ja työkvyttömäksi. Levyn tapa kirjoittaa rankoistakin kokemuksista on itseironinen ja hauska, ja teoksen suorapuheisuus riemastuttaa ja hätkähdyttää.
”En ole sotavanki, jonka napanneet ovat rikkoneet Geneven sopimusta. Kukaan ole varastanut minulta untani. Kukaan ei kiduta minua sähköjohdoilla tai pakota tuijottamaan neonvaloja yöt päivät. Ikkunoissani on pimennyskaihtimet ja sänkyni on jättikokoa. Vihollisiani ovat omat aivoni ja elimistöni. Ne ovat unohtaneet, kuinka mennä lepotilaan. Unettomuuskriisini ja siihen liittyvän psykiatrisen safarin aikana menetän työpaikkani, kotini, ulkonäköni ja hetkeksi jopa perheeni. Ja myös mielenterveyteni tietysti.
Saamapuolella on vain yksi asia: kilot, ja reilusti."
Omakohtainen tarinan lisäksi kirjassa on runsaasti tietoa unettomuudesta, sen syistä ja seurauksista. Harvoin olen lukenut yhtä hyvää kuvausta unettomuuden lääkehoidon sattumanvaraisuudesta ja haitallisuudesta.
”Unettomuus vie yksinäisyyteen. Se ei johdu vain siitä, että herää, kun muut nukkuvat, vaan myös siitä, mitä univajeesta kärsivän aivoissa tapahtuu. --- Tämä kirja antaa sinulle välineitä välttää yleisimmät sudenkuopat ja keinoja keksiä ratkaisuja ajoissa”, kirjoittaa unettomuuden erikoistunut lääketieteen tohtori Sophie Bostock teoksen esipuheessa.
Levyn teoksen voi varmasti luvata antavan vertaistukea unettomille. Hänen tarinansa on rankemmasta päästä, mutta onneksi sillä on myös onnellinen loppu.
”Kahdeksan ja puoli vuotta olin kuin kahleissa lammen pohjalla. Sieltä syvyyksistä hahmotin vääristyneen version elämästä veden pinnalla, mutten pystynyt näkemään tai koskettamaan sitä. Muutama kuukausi sitten minua paikallaan pitäneet kahleet alkoivat löyhtyä. Lopulta ne napsahtivat poikki, ja minä olin vapaa. Nousin pintaan ja vedin sisääni raitista ilmaa. Voin taas hengittää.”