Myyntilistojen kärkipaikoilla keikkuu vuodesta toiseen kirja, jolla on erityinen tehtävä: auttaa lapsia nukahtamaan. Kani joka tahtoi nukahtaa (Otava 2015) on ruotsalaisen Carl Johan Forssén Ehrlinin kirjoittama, ja sitä on kutsuttu maailman myydyimmäksi iltasaduksi.
Meditatiivinen nukutussatu ilmestyi omakustanteena vuonna 2015. Se ilmestyi jo samana vuonna suomeksi Otavan kustantamana ja nousi saman tien myydyimpien listoille. Kirjasta tuli nopeasti maailmanlaajuinen ilmiö, ja se onkin käännetty jo yli 40 kielelle.
Mihin kirjan taika oikein perustuu? Voisimmeko me aikuisetkin oppia siitä jotain?
Carl Johan Forssén Ehrlin on käyttäytymistieteilijä ja NLP-valmentaja. Hän on opiskellut psykologiaa, johtamista, pedagogiikkaa, draama ja retoriikkaa. Kirjan sisältö ei siis ole syntynyt sattumalta: kirjailija näyttää hyödyntävän psykologisia menetelmiä saadakseen sadun kuuntelijan nukahtamaan.
Miten hän sen tekee? Yksinkertaisesti sanottuna: toistamalla nukahtamiseen ja väsymykseen liittyviä mielikuvia. Uneen liittyvien sanojen toistaminen luo kirjaan meditatiivisen rytmin, joka rauhoittaa ja alkaa nukuttaa. Kalle Kani ei saa unta yhtä helposti kuin hänen kaikki muut sisaruksensa. Niinpä Äiti Kani ehdottaa, että tarinaa kuunteleva lapsi ja Kalle Kani menisivät Taikuri-sedän luo, joka ”takuuvarmasti saa teidät molemmat nukahtamaan”.
Teksti on tarkoitettu ääneen luettavaksi, ja se sisältää vihjeitä lukijalle, joiden avulla sanomaa voi tehostaa: painotetaan tiettyjä sanoja ja hidastetaan lukemisen rytmiä sekä haukotellaan ja venytellään tai ripotellaan lapsen päälle unihiekkaa. Nukutettavan lapsen nimi lisätään tarinaan sopiviin kohtiin.
Kani-kirjan jälkeen on samalta tekijältä ilmestyneet kirjat myös norsusta ja traktorista, jotka tahtovat nukahtaa. Metodi näyttää toimivan – ja sen voi päätellä myös kirjojen huimista myyntiluvuista.
Voisiko sama menetelmä toimia myös aikuisilla? Kyllä ja ei. Varmasti parhaiten se toimii, jos tarinaa saa kuunnella. Jos ei tarvitse itse ponnistella lukemisen eteen, on helpompi rentoutua, antaa ajatusten vaellella ja vaipua uneen. Tätä voi kokeilla millä tahansa kirjalla, jos kumppani suostuu ottamaan lukuhommat. Todennäköisesti pitkä venäläinen klassikko uuvuttavine luontokuvauksineen toimisi hyvin!
Myös aikuisille on kirjoitettu nukuttavia ”iltasatuja”, joissa käytetään samaa metodia: rauhalliset tarinat pyrkivät rauhoittamaan ja viemään ajatukset jonnekin kauas mieltä vaivaavista asioista. Joillekin metodi voi toimia, mutta ainakaan minulle ei. Nämä aikuisille tarkoitetut nukutuskirjat ovat liian ilmiselvästi tarkoitushakuisia, jotta ne oikeasti saisivat unohtamaan sen, mihin ne pyrkivät. Ainakin minua tekstit lähinnä ärsyttävät – myös koska ne ovat kaunokirjallisesti usein varsin kömpelöitä.
Minulle toimii paremmin sellainen kirja, joka oikeasti vie ajatukset muualle, ei nukahtamisen pyrkimykseen. Mutta lukeminen, ”iltasatu” jos niin haluaa ajatella, on aina kokeilemisen arvoinen konsti. Ja jos ei siltikään nukahda, voi nauttia lukemisesta itsestään!