Kun lomien jälkeen palataan töihin ja opiskelemaan, parasta siinä on selkeä rytmi. Se tekee unelle hyvää.
Uni rakastaa säännöllisyyttä. Ihmisen elimistö toimii rytmisesti, noin 24 tunnin vuorokausirytmissä. Paitsi nukkuminen, myös esimerkiksi ruoansulatus ja hormonitoiminta nivoutuvat tiukasti tähän rytmiin.
Unenhuollon – siis parempaan nukkumiseen tähtäävien toimien – tärkein periaate on säännöllisyys. Kun oma unirytmi on löytynyt, on tärkeää pitää kiinni sen kulmakivistä: mahdollisimman samaan aikaan nukahtamisesta ja heräämisestä.
Myös se, että päivän muutkin rytmit ovat säännöllisiä, tukee hyvää unta. Noudata siis säännöllistä ateriarytmiä, sillä sekin auttaa nukkumaan hyvin. Tähän onneksi ohjaa myös työrytmi: lounas- ja kahvitauot ovat tärkeitä hyvinvoinnin tukipilareita!
Miten rytmiin pääsee?
Lomalla arkirytmi on usein unohtunut, ja hyvä niin. Usein lomalla tulee nukuttua enemmän kuin arkena, koska kellonsoitto ei herätä kesken unien. Toiset toki heräävät sisäisen rytminsä ansiosta myös lomalla suunnilleen samaan aikaan kuin arkenakin.
Jos unirytmi on kovasti muuttunut, arkeen paluu voi tuntua aluksi ankealta. Kellon soidessa ei todellakaan tunnu siltä, että olisi nukkunut tarpeeksi.
Arkirytmin hakemisessa herätyskello on silti tärkeä apuri. Nukahtamisaikaansa ei voi aina itse määrätä, koska uni ei välttämättä tule silloin, kun painaa pään tyynyyn. Jos rytmi on lomalla muuttunut myöhäisemmäksi, nukahtaminen saattaa olla vielä töihin paluun koittaessa hankalaa.
Aamuherätys samaan aikaan alkaa kuitenkin kammeta rytmiä työaikataulujen suuntaan. Kun muutamana aamuna herää samaan aikaan, tahdistuu iltakin samaan rytmiin. Unipaine eli tarve nukkua syntyy siitä, että valvoo riittävän pitkään.
Löydä oma uni-ikkunasi
On tärkeää tunnistaa, milloin on oikea aika mennä nukkumaan. Jos sinulla on vaikeuksia nukahtaa illalla, tähän kannattaa vähän paneutua. Ei kannata mennä sänkyyn liian aikaisin, koska siellä unettomana pyöriminen on ikävää.
Tämä saattaa kuulostaa liian itsestään selvältä, mutta totta se on: sänkyyn pitäisi mennä silloin, kun tuntee itsensä uneliaaksi. Väsymys on oma juttunsa, mutta uneliaisuus tarkoittaa sitä tunnetta, että nyt haluan nukahtaa.
Tällainen ”uni-ikkuna” on se hetki, kun nukahtaminen onnistuu parhaiten. Ihmisen sisäinen rytmi kulkee noin puolentoista tunnin sykleissä. Jos valvot tahallasi uni-ikkunan ohi, saatat piristyä kunnolla, ja seuraava hyvä hetki nukahtaa tuleekin vasta tunnin parin päästä.
Kuuntele siis itseäsi – ja lue lisää unesta jaksaparemmin.fi:n Unioppaasta!
コメント