top of page

Äänikirja on unettoman pelastus




Kyselin someyhteisöltä, auttaako äänikirjan tai muun äänitteen kuunteleminen unettomina öinä. Ja toden totta: se näyttää olevan oikea pelastava enkeli silloin, kun uni ei tule. ”Ei harmita olla hereillä, kun kuuntelee kirjaa.”

 

Olen viime viikkoina tapaillut sängyssä Sinuhe egyptiläistä. Tapaamisemme ovat joskus lyhyitä, vain vartin mittaisia, mutta joskus ne kestävät tunnin, jopa kaksi. Mika Waltarin klassikkoromaani Sinuhe on tarinana tuttu ja sopivan monotoninen: vaikka välillä murhataan ja juonitellaan, on välissä myös rauhallista, suorastaan puuduttavaa pohdiskelua ja kuvausta. Täydellistä yöseuraa siis!

 

Ajastan usein tarinan päättymään 15 tai 30 minuutin päästä. Joskus nukahdan jo ennen sitä, mutta toisinaan tarvitsen muutaman lisäpätkän. Jossain kohtaa teksti alkaa kuulostaa ”kärpäsen surinalta korvissani”, kuten Sinuhessa usein todetaan, ja silloin on uneen vaipuminen hyvin lähellä.


Edelleen nukahdan iltaisin mieluiten sen jälkeen, kun olen lukenut joko painettua tai e-kirjaa. Jos herään yöllä enkä saa unta, silmät ovat usein liian uniset tekstin tihrustamiseen, Siksi korvat on helpompi ottaa käyttöön.

 

Kyselin Nuku paremmin -Facebook-ryhmässä, mitä muut tuumivat, ja sainkin nopeasti useita kymmeniä vastauksia. Erilaisia kuunneltavia sisältöjä käytetään sekä iltaisin nukahtamisen avuksi että keskellä yötä, kun ui ei tule. Se on harmitonta lääkkeetöntä hoitoa unettomuuteen!

 

”Jos herään enkä saa unta puolen tunnin sisällä – koska ajatukset laukkaavat villinä päässä –, laitan jonkun puuduttavan kirja tai monotonisella äänellä puhutun podcastin pyörimään.”

 

”Minulla on aina äänikirja mukana nukkumaan mennessäni. Se ei saa olla liian mielenkiintoinen vaan sellainen, joka vain soljuu. Silloin voi keskittyä siihen eikä mihinkään muuhun. Asun yksin, joten voin kuunnella tekstiä puhelimesta ilman kuulokkeita. Käytän ajastinta, joten on helpompi sitten taas seuraavalla kerralla löytää oikea kohta tekstistä. Ilman äänikirjoja en pärjäisi!”

 

Sopivan monotoninen, ei liian jännittävä – tämä on monelle tärkeä kriteeri. Myös kertojan äänellä on ratkaiseva merkitys: ärsyttävää ääntä ei tosiaan voi nukahtaessa kuunnella! Oman lempilukijan seurassa sen sijaan nukahtaa nopeasti.

 

Lukuaikapalvelun ajastin on kätevä, jotta tarina ei yksinään rallattelisi koko loppuyötä; tosin ainakin Storytelin palvelu lopettaa jossain kohtaa soittamisen, vaikka ajastus unohtuisi asettaa.

 

Kuulokkeiden käyttäminen on makuasia. Osaa nukkujista ne eivät häiritse, kun vain jossain kohtaa sitten tempaisee kuulokkeet pois korvista ”ja keräilee johdon kaulan ympäriltä”.

 

”Äänikirjaa kuuntelen kuulokkeilla ja ajastimella, jos mies nukkuu vieressä. Kun mies on yövuoroissa, en käytä kuulokkeita. Minulla saattaa olla yöksi joku mahdollisesti moneen kertaan kuunneltu kaunis luottotarina, kuten Suon villi laulu.  Liian koukuttavaa, uutta kirjaa saatan kuunnella ja valvoa vaikka useita tunteja. Kuuntelu auttaa nukahtamisessa ja lievittää myös turhaa stressiä kesken unien herätessä. Sitten seuraavana päivänä kelailen äänikirjat ajastuksen alkuun, koska useasti näytän vaipuvan tarinan tavoittamattomiin aika nopeasti.”

 

Paitsi äänikirjat, mainintoja saivat myös podcastit, hypnoosiäänitteet, Esa Saarisen filosofia ja systeemiajattelu, Raamattu, Hidasta elämää -meditaatiot, Uppo Nalle, lasten unisadut ja eri puolille maailmaa sijoittuvat matkatarinat. Siis melkein mikä vain itseä miellyttävä teksti ja ääni.

Olennaista on, että kuunteleminen rentouttaa ja saa ajatukset pois nukkumisen yrittämisestä.

 

”Olen huomannut, että en enää kelaa oisin ongelmia tai stressaa nukkumisesta, kun minulla on aina äänikirja valmiina.”

 

 

 

 

384 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commentaires


bottom of page