• Jaksa paremmin

Kim & Mari Sainio: ”On siistiä herätä maapallon kanssa yhtä aikaa”

Kello kuudelta alkava Radio Rockin aamushow rytmittää Kim Sainion elämää arkisin. Samaan aikaan heräilee myös puoliso Mari Sainio, joka vetäisee työpäivän aluksi usein ryhmäliikuntatunnin. Aamuihmisille tämä rytmi sopii – päivän koko valoisa aika on maksimaalisesti käytössä, kun yön on nukkunut hyvin.



Kim Sainio, 48, pitää säännöllisestä rytmistä. Työ Radion Rockin Korporaation juontajana pakottaa menemään ajoissa nukkumaan, sillä herätys on kukonlaulun aikaan, ”samaan aikaan kun maapallo herää”. Kello yhteentoista mennessä työpäivä on ohi, ja Kimin ”oma aika” alkaa.


”Päivän toinen aikataulu muodostuu lasten harrastuksista. Kahden kiekkojunnun ja brasilialaisen jujutsun harrastajan kuskaus on minulle kaikkein tärkeä tehtävä”, Kim Sainio sanoo. Kaksi lasta hänen aiemmasta avioliitostaan ovat 17 ja 21, nuoremmat 13 ja 12.


MS-tauti pysynyt rauhallisena


Noin vuosi sitten Kim kertoi julkisesti sairaudesta, joka diagnosoitiin jo 15 vuotta sitten. MS-tauti on etenevä neurologinen sairaus, joka vaikuttaa liikunta- ja toimintakykyyn. Kimillä se tuntuu olevan hitaasti etenevää sorttia.


”Vasen jalka ei aina oikein jaksa olla menossa mukana, ja tuen sitä pitämällä lihakset kunnossa; itse tauti kun iskee hermoratoihin. Kokonaisvoinnilla on iso merkitys, ja siksi yritän pitää huolta itsestäni. Totta kai ärsyttää välillä, kun tavarat tippuvat käsistä, mutta muuten en ole antanut sen käydä mielen päälle”, Kim sanoo.


Samana vuonna diagnoosin kanssa tapahtui kuitenkin toinen asia, jota Kim pitää tärkeämpänä: silloin hän tapasi tulevan vaimonsa Mari Sainion. Yhteinen nimittäjä on Big Brother -ohjelma, joka edelleen työllistää Kimiä kommentaattorina lauantai-iltaisin. Vuosikausia ohjelmanteko rytmitti pariskunnan arkea paljon enemmän joka syksy, sillä Mari juonsi ohjelmaa useiden vuosien ajan.


”Ennemmin valitsen MS- taudin ja Marin, kuin etten olisi tavannut Maria lainkaan”, Kim hehkuttaa.


Lihastyötä myös kasvoille


Mari Sainion, 48, elämä on liikunnallista aamusta iltaan; hän toimii mm. tanssinopettajana ja liikunnanohjaajana. Mari hallitsee ihmiskehon kirjaimellisesti päästä varpaisiin, sillä hän tekee töitä myös jalkaterien ja etenkin kasvojen lihasten vahvistamiseksi. Marin kehittämä Facephysics-menetelmä auttaa kohottamaan iän myötä valahtaneita kasvoja.


”Kun nelikymppisenä tutkin kasvojani, minua alkoi ahdistaa: luomet roikkuivat, ja ikä oli jo alkanut veltostuttaa piirteitä. Siitä sisuuntuneena kehitin menetelmän, jonka avulla treenataan kasvojen ja kaulan lihaksia”, Mari kertoo.


Kun ylöspäin vetävien lihasten poikkipinta-ala kasvaa, kasvot kohoavat. Facephysics-ohjelma lanseerattiin vuosi sitten, ja se on saanut todella hyvää palautetta. Marin omat ennen ja jälkeen -kuvat ovat vaikuttava todiste ohjelman tehosta.


”Kyllä elämä saa näkyä, mutta moni kärsii esimerkiksi kasvojen toispuoleisista muutoksista, joille haluaa tehdä jotain. Jos käy kuntosalilla, miksei treenaisi myös kasvojen lihaksia, kun se sujuu vaikkapa tv:tä katsellessa?” Mari pohtii.



”Nukumme ihan törkeän hyvin”


Ravinto, liikunta ja uni ovat Marille ja Kimille luonnollisia hyvinvoinnin kulmakiviä. Palauttavan unen merkitys on kirkastunut erityisesti viime aikoina, kun uusi Unikulman sänky on parantanut unen laatua.


Räätälöity moottorisänky ottaa huomioon pariskunnan kokoeron ja kummankin ruumiinrakenteen.

Myös sängyn moottorielementti on ahkerassa käytössä. Jalkopään voi nostaa ylemmäs, jos vaikkapa Mari rankan opetuspäivän jälkeen tai Kim pitkän ajorupeaman kaipaa jaloilleen lepoa.


”Kun patja on juuri oikein muotoiltu, vartalo saa tukea oikeista kohdista. Enää en herää yöllä siihen, että kääntyminen vaatii työtä ja hyvää asentoa pitää etsiä – nukun vain ja aamulla herään virkeänä”, Kim sanoo.


Hänen on varhaisten aamuheräämisten vuoksi pakko mennä sänkyyn jo kello 21:n aikoihin, vaikka hän mielellään kukkuisikin ylhäällä myöhempään.


”Nyt kun aamuheräämisiin on tottunut, on oikeastaan todella siistiä herätä silloin, kun tulee valoisaa. Kaipaan valoa, ja otan valoisasta ajasta kaiken irti”, Kim kertoo.


Kumpikaan ei valvo myöskään siksi, että stressi haittaisi unentuloa.


”Nuorempana saatoin stressata työasioista, mutta siinä ikä on onneksi auttanut. Olen oppinut sanomaan epämieluisille asioille ei ja hyvää tekeville asioille kyllä: kun omaa elämäänsä editoi fiksusti, ovat stressinaiheet vähissä!” Mari sanoo.
















1,189 views0 comments