top of page

Harri Moisio: ”Varhaiset aamut ovat parhaita”

Radiotoimittaja Harri Moisio tunnustautuu todelliseksi aamuihmiseksi. ”Päivä on pilalla, jos olen sängyssä vielä puoli yhdeksältä.” Arkiaamuisin kello soikin jo viideltä, sillä aamuohjelman toimittaja on se, joka kiskoo radion välityksellä meidät muut liikkeelle. Iltaisin Harrin rauhoittaa uneen sängyn ominaisuus, jota yllätti hänet täysin.



Viikon paras hetki: varhainen lauantaiaamu. Töölöläisestä lähileipomosta hetki sitten haettu tuore leipä, pöydällä kahvikuppi ja paperinen Hesari ja Hufvudstadsbladet.


”Voisin tietenkin nukkua vapaapäivinä pidempään, mutta en halua. Tykkään olla hereillä varhain. Siksi nousen yleensä viikonloppuisinkin viimeistään kahdeksalta”, radiotoimittaja Harri Moisio, 48, sanoo.


Osasyynä tähän on se, ettei hän halua häiritä varhaista arkirytmiään. Suurempi syy on kuitenkin, että hän yksinkertaisesti pitää aamuista. Päivä tuntuu valuvan hukkaan, jos varhaisina tunteina ei ole hereillä.


Kello soi viideltä joka arkiaamu


Aamuradion toimittajalle herääminen menee vakiokaavan mukaan. Kello soi viideltä, sitten pikaisten aamupesujen jälkeen Moisio lähtee saman tien töihin. Sanomataloon on vain kilometrin kävelymatka. Radio Rockin Korporaatio pärähtää käyntiin kello kuusi.


Ohjelma päättyy kello 11, ja sen jälkeen on usein vielä suunnittelupalavereita. Joskus iltapäiviin osuu myös ”omia töitä”, kuten podcastien tai äänikirjan nauhoituksia.


”En valita työajoistani, sillä iltapäivä on kokonaan omaa aikaani. Minulla ei ole pieniä lapsia tai muita velvoitteita, jotka pakottaisivat tekemään vielä toisen työpäivän aamuvuoron päälle”, sinkkuna elelevä Harri Moisio sanoo.


Illalla rauhoittuminen on haaste


Vähän erikoisemmasta elämänrytmistä koituu kyllä haittoja, jotka Harri tunnistaa:


”Yöuni tuppaa usein jäämään liian lyhyeksi, sillä iltaisin en aina malta mennä ajoissa nukkumaan. Tykkään teknologiasta, mutta sillä on varjopuolensa. Liian usein vilkuilen puhelinta, ikään kuin maailmasta jäisi jotain kokematta, jos lasken sen pois käsistäni.”


Kun puhelinta, tv-sarjoja tai uutisia tuijottaa viime hetkinä ennen nukkumaanmenoa, uni ei välttämättä heti tule.


”Pyrin olemaan nukkumassa kello 22, mutta liian usein katson kelloa vielä tuntia myöhemmin. Päivästä ei ole niin helppoa päästää irti”, Harri Moisio sanoo.


Varhainen aamuherääminen tuntuu joskus iltapäivisin väsymyksenpuuskana, johon auttavat parhaiten tunnin mittaiset torkut.


”Tunti sohvalla unten mailla on arkipäivän suurta ylellisyyttä!”


Hierontaa rauhoittaa


Hierojalla käyminen ei ole kuulunut Harri Moision tapoihin. Siksi hän Unikulman sänkyä valitessaan ajatteli, että sängyn asentoa muuttava moottoritoiminto on tärkeä, hieronta ei niinkään.


Mutta toisin kävi.


”Hieronnasta on tullut ihan ehdoton rauhoittumiskeino iltaisin. Otan kymmenen minuutin hieronnan joka ilta, ja se on selvästi helpottanut nukahtamista”, Harri Moisio sanoo.


Yksilöllisesti muotoiltu sänky on muutenkin täyttänyt kaikki toiveet. Selkävaivat, joita keski-ikäisellä istumatyöläisellä väistämättä on, ovat kadonneet uuden sängyn myötä. Aamuisin, tasan kello viisi, sängystä pomppaa entistä notkeampi Moisio.










2 033 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commentaires


bottom of page