Kolmas kuvauspäivä. Ma 17.2.2020. Kuvauskassini on taas äärimmilleen pakattuna, koska mukana täytyy olla kahden jakson juontovaatteet, varavaihtoehtoja pukeutumiseen ja lajitestausvarusteet. Tämän lisäksi kuvauskassissa kulkee meikkiarsenaali, eväitä, ekstravaatetta, juomapullo, varavirtalähde, kuulokkeet ja kaikki muu päiväkohtainen välttämättömyys, joten puolet elämästäni roikkuu olkapäälläni mukana. Omanlaisensa liikuntasuoritus liittyy siis jo kuvauskassin liikuttelemiseen. Toimiva alkulämppä! Aloitamme päivän juontojen kuvaamisella. Ennen laji-inserttiä kuvaamme ensimmäisen ja kolmannen jakson juonnot, eli yhteensä kuusi erilaista juontoa. Olen tankannut tekstejä huolellisesti, mutta silti ekojen juontojen kuvaamiseen liittyy aina tietynlainen alkukankeus, joten vatsassa pörisee taas. Ohjaaja Anu on miettinyt juontoja varten sopivan lokaation, joten koko ryhmä on valmiina toimeen. Paku metsän laitaan ja pöpelikköön mars. On kylmä ja vettä tihuttaa, mutta lopputuloksesta ei saa näkyä tärinä tai päivän harmaus, joten hypin itseäni lämpimäksi ja otamme käyttöön värikkäät sateenvarjot. Naama on hyytävän sään takia kohmeessa ja hommaa hankaloittaa myös puuskittainen kova tuuli, joka tarttuu sateenvarjoon ja aiheuttaa varsin komediallisia hetkiä kun meinaan poistua kuvista Maija Poppas-tyylillä. Toisinaan toivonkin että ohjelman loppuun lisättäisiin Bloopers-osio näistä timanttisista hetkistä, joissa television tekemisen hauskimmat hetket todella paljastuvat. Juonnot saadaan lopulta purkkiin yllättävän nopeasti ja siirrymme vaiheeseen kaksi, joka on callsheetissä ”Tauko, lounas ja siirtymä". Tauot ovat pitkien kuvauspäivien pelastus ja onnistuneimmat kuvauspäivät syntyvät sopivasta tekemisen ja taukojen suhteesta. Kunnollinen lounastauko toteutuu valitettavan harvoin, koska kuvausaikataulut venyvät ja paukkuvat usein mitä ihmeellisimmistä syistä, joihin tiimi ei voi vaikuttaa tai varautua etukäteen. Tänään taika kuitenkin toimii ja pääsemme nauttimaan tästä luksuksesta. Lounaan jälkeen on aika siirtää keskittyminen kohti seuraavaa rupeamaa, eli laji-insertin kuvauksia. Syvä huokaus, pikku naamajumppa ja kohti uusia haasteita! Taas kutsuu uima-allas ja sehän sopii tämmöiselle vesihirviölle. Luvassa on laji, jota muistan jo junnuna katsoneeni televisiosta täysin haltioituneena. Lajia saatetaan edelleen virheellisesti kutsua kuviokellunnaksi ja myönnän itsekin käyttäneeni kyseistä termiä, koska tällaiselle noviisille se kuvaa lajia paremmin kuin taitouinti. Täten kuitenkin lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, että jätän tuon muinaisjäänne nimihirviön jatkossa sanavarastoni ulkopuolelle. Taitouinnilla kun ei ole mitään tekemistä kellumisen kanssa, vaan kyseessä on äärimmäisen vaativa akrobaattinen laji. Valitettavasti, joudun toteamaan itsekkäästi. Olen nimittäin ihan mielettömän taitava meritähtikelluja! Kuvaamme tulokommentit Leppävaaran uimahallin edessä ja muistan mainita bravuurini meritähtikellunnan ja aion myös esittää sen altaassa. Sitä en voi luvata, päätyykö se ohjelmaan. Luultavasti ei. Kun siirrymme sisälle ihmettelemään kuvauspaikkoja, kuvaajat tietävät olevansa taas melkoisen haasteen edessä. Kostea, kaikuva, kliininen ja kuuma uima-halli ei ole kuvauspaikoista se helpoin, mutta onneksi meidän kuvaustiimissä on niin timanttisia ammattilaisia, ettei onnistumista tarvi ikinä jännittää. TV:n taika on sitä, ettei katsoja ymmärrä näkevänsä asioita kuvaajan linssin läpi. Nyt kun olen seuraillut kuvaajien työtä lähietäisyydeltä, aivan älyttömissä tilanteissa, pysähdyn usein miettimään kuvaajia ja tuota taikaa. Tänään kuvaajien on vedettävä speedot jalkaan ja molskahdettava altaaseen, jotta te, rakkaat TV:n katsojat, pääsette kurkistamaan pinnan alle ja saatte mahdollisimman tarkan kuvan testattavasta lajista. Meidän äärimmäisen ammattitaitoisista (ja vähintäänkin Pohjoismaiden hauskimmista) kuvaajista pitäisi saada telkkariin ihan oma ohjelmansa. Väitän että tällaiselle formaatille olisi tilausta. Uima-altaan reunalla vastassa on Iris Lucenius. Hän on Suomen maajoukkueen päävalmentaja ja Cetus Pinkit vastuuvalmentaja. Tästä naisesta oikein huokuu auktoriteetti ja karisma, wau! Tänään pääsen Pinkkien treeneihin ja olen jo tästä kunniasta todella otettu. Nämä 14-22 -vuotiaat naiset ovat lajinsa supersankareita ja rautaisia ammattilaisia. Pro-asenne näkyy jo lämmittelyissä. Pystyn melkeinpä haistamaan kunnianhimon uimahallin ilmasta, kun teemme erilaisia jalkojen heittoja ja ja pumppaamme paikkoja lämpimiksi. Kun lämpät on tehty ”kuivalla”, on aika siirtyä altaaseen. Pinkit lämppäävät vielä uimalla ja tekemällä erilaisia tekniikkaharjoitteita vedessä. Melkein hävettää käydä polskimassa sammakkoa samassa altaassa, mutta loiskuttelen lopulta häpeilemättä menemään ja esitän vielä meritähtikellunnankin. Tytöt suihkivat altaassa kuin torpedot ja ovat niin itseohjautuvia, että Iris ehtii antaa minulle yksityisopetusta Sculling-tekniikoista. Treenaamme tekniikoita, joissa olen selälläni vedessä ja pienillä, hallituilla käsien liikkeillä pääsen liikkumaan pää tai jalat edellä veden pintaa pitkin eteenpäin. Todella teknistä puuhaa, mutta koska opettajani on niin taitava, jopa minä pääsen etenemään halutulla tyylillä molempiin suuntiin! Seuraavaksi kokeilemme polkuja, jossa jalat pyörivät pinnan alla. Tämä kevyen näköinen tekniikka osoittautuu aivan mahdottomaksi. Siinä missä Pinkit näyttävät höyhenenkevyiltä liitäessään vedessä kuin keijukaiset, oma versioni näyttää lähinnä mustekalalta rasvakeittimessä. Säälittävää räpistelyä, mutta tuleepahan taas hyvää telkkariviihdettä. Kun käsi-ja jalkatekniikat on käyty läpi, on aika pulahtaa pinnan alle. Seuraavassa harjoitteessa tarkoituksena olisi löytää tasapainoinen puikko-asento, niin että pää osoittaa kohti altaan pohjaa ja ojennetut nilkat kohti uimahallin kattoa. Käytämme tässä harjoituksessa apuna kanistereita, jotka tarjoavat pientä kellutusta ja auttavat oikean asennon löytämisessä. Ainakin siis teoriassa. Voin kertoa, että käytännössä homma on uskomattoman vaikeaa ja oman asennon hahmottaminen lähes mahdotonta, kun olen pinnan alla pää alaspäin. Pelkkä asentoon rullaaminen kerän kautta on kovaa treeniä, mutta lopulta sinnikäs äheltäminen palkitaan! Löydän (lyhyeksi hetkeksi) samanlaisen painottomuuden tunteen kuin onnistuneessa päälläseisonnassa ja pulpahtaessani pintaan saan koutsilta kehut! Meinaan haljeta ylpeydestä, mutta tunne menee nopeasti ohi, kun luovumme kanistereista ja yritämme samaa temppua ilman apuvälineitä. Teen hirmuisen määrän mielenkiintoisia kuperkeikkoja pinnan alla, mutta oikean asennon löytäminen on niin vaikeaa, että saan pari avustajaa molemmille puolilleni. Lopulta saan avustettuna pari ”sinnepäin” onnistumista, joten voin siirtyä kuivalle seuraamaan treenit loppuun. Pinkit käyvät altaassa läpi koreonpätkää ja Iris naputtaa lusikalla tahtia metallikaiteeseen. Näin tytöt kuulevat iskut altaaseen ja osaavat suorittaa napakat liikkeet juuri haluttuun tahtiin. Meinaan taas pillittää liikutuksesta, koska livenä tuollaisen osaamisen todistaminen käy niin vahvasti sydämeen. Jos olet televisiota katsoessasi hämmästellyt taitouinnin maagisuutta, voin paljastaa että vierestä katsottuna kokemus oli kokovartalovärinää aiheuttava elämys. Kiitos nenäklipsin lainasta, avustuksesta ja mielettömästä elämyksestä Iris ja Pinkit! Parhaiten mieleen jäi kesken räpistelyn saatu kannustus: ”Sulla on kauniit linjat!” Kiitos. Merkitsee tällaiselle mustekalalle enemmän kuin arvaattekaan. - Professional Meritähtikelluja, Petu