JaksaParemmin_Color_teksti_edited.png
Mistä apua nukkumiseen?Mistä apua nukkumiseen?
00:00 / 01:04

Mistä apua nukkumiseen?

Se että nukkuu silloin tällöin huonosti, ei ole unihäiriö. On normaalia, että uni välillä häiriintyy monestakin syystä. On hyvä, että unesta puhutaan niin paljon ja ymmärretään sen merkitys. Sen haittapuoli voi joskus olla, että unestaan huolestuvat nekin, jotka oikeasti nukkuvat ihan normaalisti.


Jos univaje haittaa päiväaikaista toimintakykyäsi ja jos vaivasi on kestänyt jo viikkoja, olet avun tarpeessa. Jos heräät jatkuvasti yöllä murehtimaan asioita tai jos heräät usein aamulla väsyneenä, ei yöunesi ole riittävää määrältään ja/tai laadultaan.


Osviittaa omasta tilanteestasi saat myös tekemällä Unioppaan unistestin, jonka löydät Unioppaan pääsivun alalaidasta.


Unihäiriön hoito vaatii usein apua. Siihen voi riittää itsehoito ja vertaistuki; esimerkiksi Uniopas voi antaa sinulle oivalluksia, jotka auttavat saamaan nukkumisen taas oikeille raiteille. Jos uni on tilapäisesti huonontunut esimerkiksi stressin vuoksi, lomakausi tai muu olosuhteiden muutos voi palauttaa hyvät unenlahjat.


Aina ei käy näin onnellisesti. Itse asiassa unettomuuden taustalla on usein tilapäinen häiriö, joka syystä tai toisesta pahenee ja pitkittyy. Silloin siihen saattaakin jo tarvita ulkopuolista apua.


Mistä löydän asiantuntijan?


Uneen perehtyneitä lääkäreitä ja sairaanhoitajia ei ole vielä Suomessa tarpeeksi. Eniten heitä on isoissa kaupungeissa kuten pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella. Muualla maassa tilanne vaihtelee.

Jos tarvitset apua uniasioihin, kokeile näitä:

  • oma terveyskeskus, josta voi löytyä uneen erikoistunut lääkäri tai psykiatrinen sairaanhoitaja

  • työterveyslääkäri, jos olet palvelun piirissä

  • yksityislääkärin tai -unihoitajan vastaanotto

  • psykoterapeutti

  • muut unen asiantuntijat.

On väärin, että uneen perehtyneitä asiantuntijoita ei ole tarjolla joka kunnassa. On itse asiassa vaikeaa tietää oman kotikunnan tilannetta. Voit kysyä Uniliitosta listaa, johon on kerätty eri puolilla Suomea vaikuttavia uniasiantuntijoita.


 
etusivun-logo-2.png

Uusin julkaisu on aina ylimpänä.  Jos olet vasta liittynyt mukaan,  järjestä vanhin ensin!

arrow&v
Vanhin ensin!
Uusin ensin!

VIIKKO

10

Image-empty-state.png

Kipujen ja unen mutkikas piirileikki

VIIKKO

10

Image-empty-state.png

Voiko syömisellä vaikuttaa uneen?

VIIKKO

10

Image-empty-state.png

Mistä apua nukkumiseen?

VIIKKO

10

Image-empty-state.png

Mikä minua vaivaa? Miksi en pysty nukkumaan?

Tilaa uutiskirje ja saat hyvän olon vinkit ensimmäisenä.

Kiitos tilauksesta!

Yhteistyössä:

unikulma.png