top of page

Marita Taavitsainen: ”Ihaninta on käydä nukkumaan!”

Suomalaisten kestosuosikki, laulaja Marita Taavitsainen, rakastaa nukkumista ja panostaa koko perheensä laadukkaisiin uniin.  Äiti, laulaja ja kauneudenhoitoalan yrittäjä. Marita Taavitsainen on kaikkea tätä.  Kahden kouluikäisen lapsen vanhempana arki on vauhdikasta, ja kun kuvioon lisätään vielä koira, yrittäjyys ja laulajan keikkakalenteri, niin kokonaisuus on hengästyttävä.  Marita kertookin nukkuneensa ”edellisessä elämässään” helposti jopa kymmenen tuntia yössä, mutta pyrkivänsä nykyään panostamaan ennemminkin laadukkaaseen uneen.  - Rakastan nukkumista ja nukkuisin kyllä ihan kevyesti semmoset kymmenen tuntia yössä, mutta nykyään en saa nukkua niin pitkään, Marita kertoo ja jatkaa: - Edellisessä elämässäni, eli ennen lapsia, tuli nukuttua tosi paljon!  Haasteet ja toiveet Keikkailevan artistin nukkumiseen vaikuttavat alati vaihtuvat aikataulut ja nukkumisolosuhteet. - Vapaapäivät poikkeavat keikkapäivistä totaalisesti, ja keikat osuvat milloin viikonlopuille, milloin arkipäiviin, Marita kuvailee.  Toisinaan keikkapäiviin mahtuu kaksikin esiintymistä, joten tahti on kova ja palautumiseen ja laadukkaaseen uneen tulee todella panostaa.  - Oma sänkyni oli jo 20 vuotta vanha, joten päällimmäisenä toiveena oli sängyn upgreidaus! Marita nauraa. - Uudelta Unikulman sängyltä toivoin parempaa ryhtiä, lihasten rentouttamista ja rintarangan avaamista, jotta laulukin kulkisi paremmin. Vanhassa sängyssä sormet puutuivat öisin. Vaikka uni tulikin, niin herääminen oli aina vain vaikeampaa ja kahta kankeampaa! Marita kertoo. -Toivoin siis kaikkea mahdollista mitä Unikulma pystyy tarjoamaan! Hierontahommat, moottoroidut ominaisuudet, ja tietenkin sängyn pitää olla myös kaunis!  Tervetulleet muutokset Makuuhuoneen päivityksen suurin muutos oli Unikulman uusi, mittojen mukaan räätälöity, yksilöllinen moottorivuode. Sängystä tehtiin standardimitoitusta pidempi, jotta Maritan koirakin mahtuu nukkumaan emäntänsä kanssa.  - Vaikka se ei ole kuin semmoinen kaksikiloinen Pomeranian, niin kyllä se osaa levittäytyä!  Samalla Maritan makuuhuoneen ilmanvaihto uudistettiin, pimennysverhot uusittiin ja Marita sai toivomansa kauniin, pellavaisen sängynpäädyn. Laatua siis parannettiin koko makuuhuoneessa, ja samassa rytäkässä laitettiin kuntoon myös lasten huoneet. - Nyt lapsillakin on Unikulman sängyt, joihin bestiksetkin mahtuvat nukkumaan yökyläillessään, eli lasten huoneetkin on ihanasti upgreidattu ja äidillä on hyvä omatunto! Lasten sänkyihin täytyy satsata!  Marita toteaa ja kertoo uusien vuoteiden helpottaneen myös lasten heräämisiä.  Päivitysten vaikutukset Nykyään keikkareissut ovat uniergonomian kannalta haastavampia, kun kotona on nukkumisen kannalta optimaaliset olosuhteet. Eron huomaa, kun joutuu nukkumaan hotellissa. - Sitten ei meinaakaan enää saada unta. Nyt kun on tottunut uuteen Unikulman vuoteeseen, kaikki muut sängyt tuntuvat aivan järkyttäviltä! Marita nauraa. - Suurin muutos on ollut siis se, että kun lähtee pois kotoa, niin ei olekaan kivaa! Enää ei puutuminen vaivaa kuten vanhassa sängyssä, ja Marita on saanut palautetta myös lähipiiristään: - Kuulemma mun kuorsaaminenkin on jäänyt pois, joten se on muille mukavampaa ja tietenkin minullekin! Ja tää mun on pakko vielä mainita: kaukosäädin ei ole vielä kertaakaan hävinnyt, koska sille on oma tasku vuoteen sivussa. Muuten hävitän kyllä kaikki kaukosäätimet! Taskun pitäisikin olla isompi, että saisin koko omaisuuden sinne talteen! Marita innostuu.  Kaikesta voi päätellä, että makuuhuoneen päivitys onnistui toiveiden mukaisesti, ja Marita on tyytyväinen muutoksiin. 
- Heti rupesi haukotuttamaan, kun puhutaan unista! Marita toteaa hymyillen ja summaa: - Nyt on just sellainen olo, että haluaisin mennä takaisin nukkumaan! Kömpisin mielelläni takaisin vällyjen väliin!

Marita Taavitsainen: ”Ihaninta on käydä nukkumaan!”
bottom of page