top of page
  • Leeni

Seksi lisää unta ja hyvä uni seksiä



Nukutko paremmin seksin jälkeen? Entä haluttaako enemmän, jos olet nukkunut hyvin? Unella ja seksillä on monia yhteyksiä.


Elokuvissa pariskunta harrastaa intohimoista seksiä – ja etenkin mies nukahtaa sen jälkeen kuin saisi halosta päähän. Onko näin myös oikeassa elämässä?


Unta tutkitaan nykyään valtavasti. Siihen nähden unen ja seksin yhteydestä kirjoitetaan yllättävän vähän. Uusin tutkimus toki on jo paneutunut tähän kysymykseen, ja tuloksiakin on jo saatu.


Lyhyesti kiteytettynä: seksi auttaa useimpia ihmisiä nukkumaan paremmin. Ja toisaalta tiedetään, että unettomuus heikentää libidoa.


Elävässä elämässä asia ei tietenkään ole mustavalkoinen. Sekä uneen että seksihaluihin vaikuttaa lukematon määrä tekijöitä.


Kolme neljästä nukkuu paremmin


Upouusi amerikkalainen tutkimus osoittaa, että kolme neljästä aikuisesta nukkuu paremmin heidän harrastettuaan seksiä. Tutkimukseen osallistujia oli tosin vain 53 aikuista, iältään 25–49-vuotiaita. Naisten osuudeksi tutkittavista ilmoitettiin 53 %.


Tieteellisesti arvioituna tutkimus ei ollut kummoinen. Osallistujat kerättiin sosiaalisen median kautta, joten tutkimusjoukkoon saattoi valikoitua ketä vain ja tulos voi siten olla sattumanvarainen.


Tutkimus herättää myös monia kysymyksiä: oliko seksin laadulla ja esimerkiksi orgasmin saamisella vaikutusta tulokseen? Unen laatua arvioitiin subjektiivisen kokemuksen perusteella, ja arvio omasta nukkumisesta voi tunnetusti heittää suuntaan jos toiseenkin. Samassa kysymyspatterissa tiedusteltiin myös unilääkkeiden vaikutuksesta uneen, mikä kuulostaa aika oudolta yhdistettynä seksikysymyksiin.


Tutkijat myöntävätkin, että tulos on vain suuntaa antava ja että seksin ja unen yhteys vaatii lisää selvitystä. Onko kyse puhtaasti seksin ja kenties orgasmin fysiologiasta? Vai auttaisiko nukkumista yhtä hyvin muu merkityksellinen vuorovaikutus partnerin kanssa?


Orgasmi vapauttaa rentouttavia hormoneja


Miten seksi vaikuttaa nukkumiseen? Ainakin orgasmin vaikutusmekanismi on tutkimustiedon valossa selvillä. Orgasmi vapauttaa kehossa hormoneja kuten oksitosiinia ja prolaktaania, jotka lisäävät rentoutumisen ja hyvän olon tuntemuksia. Seksi vähentää myös stressihormonin pitoisuutta veressä, joten tämänkin edesauttaa nukahtamista.


Sama vaikutus on myös masturboinnilla. Noin joka toinen aikuinen sanoo sooloseksin auttavan nukahtamaan nopeammin ja nukkumaan paremmin.


Heteroparien seksiä on tutkittu myös nukkumisen näkökulmasta. Seksin rentouttava vaikutus on suurempi miehillä kuin naisilla. Toisaalta jos molemmat saavat orgasmin, ero nukahtamisessa ei ole enää suuri. Ja pieni osa ihmisistä kokee asian päinvastoin, eli että seksi nimenomaan häiritsee nukahtamista. Ei siis ihme, ettei asian tutkiminen ole yksinkertaista, sillä muuttujia on tosiaan monta!


Nuku paremmin, haluat enemmän


Psykologi Michael Breus, joka kuuluu USA:n unilääketieteen seuran hallitukseen, on kirjoittanut unen ja seksin kahdensuuntaisesta vaikutuksesta. Paitsi että seksi vaikuttaa uneen, myös unen laatu ja määrä vaikuttavat seksuaaliseen halukkuuteen.


Tutkimusten mukaan seksuaalinen halukkuus lisääntyy 14 %, jos nukkuu yhden tunnin enemmän (valitettavasti lähde ei kerro, mihin unimäärään tuo yksi tunti on tutkimuskohteilla lisätty). Se ei liene olennaista vaan se, että riittävän pitkä ja laadukas uni on hyvinvoinnin ja elämänlaadun tärkeä tukipilari – niin myös seksuaalisen halukkuuden.


Unihäiriö vähentää seksihaluja


Univaje – eli se että ei syystä tai toisesta nuku tarpeeksi – vähentää tutkimusten mukaan seksihaluja. Unettomuus on yleisin unihäiriö, ja se vaivaa jossain vaiheessa elämää jopa puolta aikuisväestöstä. Unettomuus heikentää päiväaikaista toimintakykyä ja laskee mielialaa. Myös mm. uniapnea haittaa usein seksielämää, koska se aiheuttaa usein erektiovaikeuksia ja heikentää muutenkin seksuaalista kyvykkyyttä.


Unihäiriöiden hyvä hoito on siten tärkeää myös seksuaalisen hyvinvoinnin kannalta. Myös itse aiheutettu univaje eli se että jatkuvasti nukkuu vähemmän kuin pitäisi, heikentää libidoa. Uneen kannattaa siis panostaa monestakin syystä!





230 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page