top of page

Migreenillä yhteys huonoon unen laatuun

Migreenistä kärsivät potilaat nukkuvat huonommin kuin muut. Laaja kansainvälinen tutkimus osoittaa, että migreenillä on yhteys muun muassa normaalia vähäisempään REM-uneen.


Etenkin kroonisesta migreenistä kärsivät nukkuvat huonommin kuin vertaisryhmä. Yli 10 000 potilasta käsittävän tutkimuksen mukaan migreenipotilaiden unenlaatu on heikompi ja REM-unen määrä vähäisempi kuin muilla. Tutkimuksissa oli mukana sekä aikuisia että lapsia. Meta-analyysi eli useiden kansainvälisten tutkimusten katsaus julkaistiin syyskuussa Neurology-lehdessä, joka on yhdysvaltalaisen neurologiyhdistyksen tieteellinen julkaisu.


REM-uni on tärkeä univaihe, johon sijoittuu suurin osa unennäöstä. Univaiheella arvellaan olevan yhteyttä muun muassa tunteiden käsittelyyn ja psyykkiseen palautumiseen; aivokuori toimii tuolloin vilkkaasti, mutta tahdosta riippumattomat lihakset ovat kuin halvaantuneet.


Nyt julkaistu tutkimus ei ota kantaa siihen, onko migreeni huonon unenlaadun syy, seuraus vai rinnakkaisilmiö. Tutkimus osoittaa vain, että asioilla on yhteys, mutta ei syy-seuraus-suhdetta. Tutkimuksen tavoitteena oli selventää näiden asioiden yhteyttä ja siten löytää paremmat edellytykset auttaa migreenistä kärsiviä nukkumaan paremmin.


REM-unen määrä näyttää vähenevän jo ennen migreenikohtausta. On mahdollista, että jonkinlainen REM-uneen liittyvä häiriö aiheuttaisi migreenimäistä päänsärkyä. Jo aiemmin migreenipäänsäryillä on osoitettu yhteys unettomuuteen, unissakävelyyn, bruksismiin eli hampaiden narskutteluun, levottomien jalkojen syndroomaan ja narkolepsiaan.


Jotta huono unenlaatu ei ainakaan provosoisi migreenikohtausta, lääkärit neuvovat migreeniin taipuvaisia pitämään erityisen hyvää huolta unihygieniasta: nukkumaan mahdollisimman hyvin, syömään terveellisesti ja välttämään migreeniä laukaisevia ruoka-aineita kuten keinotekoisia makeutus- ja väriaineita, alkoholia ja nikotiinia. Päänsärkykohtauksen voi laukaista myös liiallinen nukkuminen, joten säännöllistä uni-valve-rytmiä pidetään tärkeänä ohjeena migreenipotilaille.



Lähde: CNN Health






590 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page